Yritykset ja ammattiliitot mukaan tukemaan tasa-arvoista avioliittolakia

Yli 40 Suomessa toimivaa yritystä ja järjestöä on ilmoittanut kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia ja haluavansa edistää tällä tavoin yhdenvertaisuutta. Tahdon2013-kampanja julkistaa perjantaina 15. marraskuuta listan avioliittolain tasa-arvoistamista puoltavista yrityksistä ja järjestöistä.

Tahdon2013-kampanja avaa perjantaina 15. marraskuuta Me tahdomme -verkkosivun, jolla yritykset, järjestöt ja tunnetut suomalaiset voivat osoittaa tukensa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

– Perinteisesti Suomessa yritykset ottavat kantaa kysymyksiin, jotka koskevat suoraan niiden liiketoimintaa. On hienoa, että yritykset ottavat nyt kantaa myös yhdenvertaisuuskysymyksiin. Tasa-arvoisen avioliittolain käsittely eduskunnassa on osaltaan ratkaisemassa sitä, kuinka avoimessa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa elämme, Tahdon2013-kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen kertoo.

Yritysten yhteiskunnallinen aktiivisuus samaa sukupuolta olevien parien avioliittokysymyksen suhteen on yleistä maailmalla. Tunnetut yritykset ovat olleet näyttävästi tukemassa samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon monissa maissa, joista yritysten antama tuki on ollut näkyvintä Yhdysvalloissa.

Tasa-arvoisen avioliittolain kannattaminen Suomessa on Microsoftin tietoyhteiskuntasuhdejohtaja Max Mickelssonin mukaan luonteva jatkumo yhtiön linjalle sen kotimaassa Yhdysvalloissa.

– Yhdenvertaisuus on yrityksellemme keskeinen arvo ja oleellista yhtiömme menestykselle. Tämä tarkoittaa, että pelkkä syrjimättömyys ei riitä: me pyrimme aktiivisesti edistämään monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työyhteisössämme, sanoo Mickelsson.

Microsoftin lisäksi kampanjassa ovat mukana muun muassa Samuji, Tiketti, Ben & Jerry’s, Slush, Aller Media, Attendo, Miltton sekä ammattiliitot JHL, PAM ja SAK.

– Uskomme, että tämä on vasta lähtölaukaus. Näiden yritysten ja järjestöjen esimerkki kannustaa varmasti muita mukaan näyttämään tukensa tai tempaisemaan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, Moilanen kertoo. Tahdon2013-kampanjan julkaisemilla verkkosivuilla halukkaat voivat osallistua tukijoukkoihin. Osallistujat voivat myös haastaa muita toimijoita mukaan.

Moilasen mukaan jo kansalaisaloitteen nimienkeruuvaiheesta lähtien yritykset ja tunnetut suomalaiset ovat ottaneet yhteyttä tarjoten apua ja resursseja aloitteen tueksi. Yhteisen tukirintaman muodostaminen tuntui monille toimijoille luontevalta tavalta ilmaista tukensa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

– Me Samujilla uskomme tarpeellisuuteen, kauneuteen ja kiltteyteen. Maailma ja Suomi tarvitsevat lisää ymmärrystä, kohtaamista ja rakkautta. Samuji on ilolla ja ylpeänä mukana kampanjoimassa tasa-arvoisen avioliittolain – siis kauniimman Suomen – puolesta, kertoo osallistumisensa syistä Samu-Jussi Koski, Samujin perustaja.

Eduskunnan täysistunto käsittelee kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista marraskuun viimeisinä viikkoina. Tahdon2013-kampanja toivoo yhä useampien yritysten, järjestöjen ja tunnettujen suomalaisten osallistuvan aktiivisesti aiheesta käytävään keskusteluun ja osoittamaan, että suomalainen yhteiskunta on sitoutunut tukemaan yhdenvertaisuutta. Suomalaisten enemmistö tukee tasa-arvoista avioliittolakia.

Tukijoita lisätään Me tahdomme -sivustolle päivittäin. Toistaiseksi ilmoittautuneet tukijat:

Microsoft
Live Nation
Attendo
Radio Helsinki
Flow Festival
Venuu
Ben & Jerry’s
SAK
Anton & Anton
SLUSH
RFSU Suomi
Loop
JHL
Samuji
Tiketti
Tavastia
Über Helsinki
Miltton
PAM
Aller Media
Funny Films
Fullsteam
Ravintola Demo
Ruisrock
Chez Marius
Mattolaituri
Chef & Sommelier
Muru
Codento
Parnassia
Mountain Sheep
Juuri
Latva
Pihka
Maritori
Gimmeyawallet
Provinssi
Nosh
Momono
Kellopeli Lifestyle Clinic
Yellow Film & TV
Proud Optiikka
Jumppahullu