Tahdon2013-kampanja ihmettelee Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin kommentteja. Soini kertoi eilen MTV3-kanavan 45 minuuttia -ohjelmassa edellyttävänsä puolueen noudattavan ryhmäkuria tasa-arvoista avioliittolakia koskevassa äänestyksessä.
Tahdon2013-kampanjan puheenjohtaja Senni Moilasen mielestä Timo Soinin olisi perehdyttävä kampanjan Taloustutkimuksella äskettäin teettämän kyselytutkimuksen tuloksiin.
– Kyselymme perusteella puolueen kannattajista 49 prosenttia puoltaa tasa-arvoista avioliittolakia ja 10 prosenttia ei osaa vielä sanoa kantaansa.
Soinin kommentit hämmentävät myös Tahdon2013-kampanjan järjestöpäällikkö Robert Sundmania.
– Mikäli Soini pitää itseään “kansan miehenä”, on mielenkiintoista, ettei hän huomioi äänestäjiensä mielipiteitä tässä kysymyksessä, Sundman toteaa.
– Hänen sanomisensa kuulostavat todella kummallisilta, sillä hän on todennut blogissaan vuonna 2008 ettei Perussuomalaisilla ole ryhmäkuria, Sundman jatkaa.
Timo Soinin blogipostaus kiertää tällä hetkellä Twitterissä. Nimienkeräys kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta päättyi 19. syyskuuta. Aloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista allekirjoitti yli 164 000 suomalaista.