Tahdon2013 palkittiin QX Gay Gaalassa

Kuva_Kari Holmberg
Saija Viitala (vas.) ja Senni Moilanen. Kuva: Karo Holmberg.

 

Suomen ensimmäistä QX Gay Gaalaa juhlittiin Helsingin The Circus -yökerhossa perjantaina 24. tammikuuta. Illan aikana palkittiin joukko hlbti-kulttuuriin liittyviä henkilöitä, tapahtumia ja ilmiöitä yhdessätoista eri kategoriassa. Palkitut valittiin yleisöäänestyksellä.

Tahdon2013-kampanja palkittiin illan aikana kahdesti. Ensimmäinen palkinto kampanjalle tuli Keep Up The Good Work -kategoriasta. Tahdon2013 palkittiin myös vuoden homotapahtumana. Palkinnot kampanjalle jakoi Marco Bjuström sekä Anne Kukkohovi.

– Juhlassa saamamme tunnustukset motivoivat meitä jatkamaan työtämme. Liian harvoin hlbti-kulttuurin parissa työskenteleviä palkitaan näin näyttävin menoin, joten juhla tulee tarpeeseen, mediapäällikkö Saija Viitala kertoo.

Gaalassa palkintoja keräsivät kampanjan lisäksi muun muassa Elias Koskimies (Vuoden Homo, Vuoden kotimainen elokuva ohjauksella I’ve Only Just Begun) sekä Krista Siegfrids (Vuoden kotimainen artisti).

– Upeaa, että QX Gay Gaalaa vietetään tästä lähtien joka vuosi Suomessa. Varsinkin Krista Kososen ja Jenni Vartiaisen duetto jäi mieliimme, kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen kiittelee tapahtuman järjestäjiä.

Kampanjalaisilla on juhlahumusta huolimatta paljon työtä tehtävänään.

– Ensimmäinen lähetekeskustelu aloitteesta käydään helmikuun puolivälissä, ja vaikuttamistiimimme on palannut ahkeroimaan joululomilta. Tapaamme kansanedustajia kevään ajan. Katsotaan nyt, mitä hauskaa keksimmekään vielä ennen kampanjan päättymistä, Moilanen vinkkaa.