Näyttelijänä ja hip hop -artistina tunnettu Roope Salminen sekä Tahdon2013-kampanjan tunnusbiisin tehnyt Timi Lexikon toimivat kampanjan tukikonsertin Tahdon-lähettiläinä. Molemmat nuoret muusikot nähdään myös Tavastialla ensi tiistaina.
Tahdon-lähettiläät ovat julkisuudesta tuttuja suomalaisia, jotka haluavat antaa tukensa kampanjalle. Julkistamme uusia Tahdon-lähettiläitä joka kuukausi.
Näyttelijä, hip hop -artisti Roope Salminen:
“Nykytilanne on pelkkää kiusantekoa. Jokaisen tulisi olla saman arvoinen lain edessä.”
Hip hop -artisti Timi Lexikon:
“Rap-musiikkia pienestä asti kuunnelleena tasa-arvoisuus on aina ollut minulle peruslähtökohta ja itsestäänselvyys. Kun minua pyydettiin tekemään Tahdon2013-kamppanjan tunnusbiisi, koin sen sekä suureksi kunniaksi päästä vaikuttamaan asenteisiin että mahdollisuudeksi heittää pallo kentälle, jolla suomenkielinen rap-musiikki ei aiemmin ole vieraillut. Rakkaus on universaali asia, jonka kaikki meistä ansaitsevat kokea.”
Timi Lexikonin kuva: Marko Juhani