Maailman poliittisten vaikuttajien kritisoidessa itänaapurimme kipeäksi äitynyttä tilannetta, Venäjän päämiehet jatkavat homopropagandalain puolustelua. Toistaiseksi maassa elävien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen arkeen kuuluu peittelyä, pelkoa ja pettymystä.

Kaksi naista kävelee Nevski Prospektilla käsi kädessä. Periaatteessa näyssä ei ole mitään ihmeellistä: Venäjällä on tavallista, että ystävättäret pitelevät toisiaan kädestä ja kulkevat rinta rinnan.

Nämä kaksi ovat kuitenkin selvästi pariskunta ja se muuttaa asian – ainakin maan hallinnon mielestä.

– Meille on ihan sama, mitä meistä ajatellaan, tokaisee Ksenja kumppaninsa Tanjan jatkaessa:

– Tunnen toisinaan jopa ylpeyttä siitä, että ihmiset katsovat meitä paheksuen. Ajattelen, että “kyllä, olette aivan oikeassa, olen homoseksuaali!“

Suhteen alkuaikoina Tanja oli kuitenkin vielä toista mieltä. Tuolloin hän arasteli esiintyä yhdessä naisen kanssa. Julkisissa paikoissa suukon vaihtaminen tai työpaikalla samaa sukupuolta olevasta puolisosta kertominen tuntui mahdottomalta. Myös Ksenjalla on ollut vaikeuksia olla avoimesti oma itsensä.

– Toin Tanjan edellisen työpaikkani illanviettoon seuralaisenani.  Sen jälkeen kollegani lakkasivat puhumasta minulle, eikä minua enää kutsuttu mihinkään, Ksenja kertoo.

– Homofobia on täällä todella voimakasta. Tuttuni työskentelee Coming Outin auttavassa puhelimessa ja kuulee välillä kamalia tarinoita. Etenkin homomiehiä hakataan ja heillä onkin maassa kaikkein vaikeinta olla, Tanja sanoo.

– En voi mennä firman juhliin tai perhetapaamisiin avoimesti omana itsenäni. Seitsemän vuotta sitten tällainen viha suunnattiin ulkomaalaisia kohtaan. Viitisen vuotta sitten se kääntyi homoja vastaan, Ksenja taustoittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hankalaa asemaa maassa.

Parista kumpikaan ei osallistu pietarilaisten LGTBQI-järjestöjen tapahtumiin.

– Menin kerran mukaan flashmobiin, mutta siellä oli niin vaarallista, etten ole sen jälkeen uskaltanut osallistua, Tanja kertoo.

Ksenjalle ongelma ei ole pelko, vaan uskon puute.

– Moskovassa sadat mielenosoittajat vastustivat propagandalain säätämistä. Mikä muuttui? Ei mikään!

Venäjän poliittisista puolueista yksikään ei näkyvästi tue homoseksuaaleja, eikä julkisuudenkaan henkilöistä ole sukupuolelta ja seksuaalisuudeltaan moninaiselle kansalle esikuviksi.

– Tässä maassa ei ole julkkishomoja, Tanja kohauttaa harteitaan ja jatkaa:

– He elävät valeavioliitoissa, eivätkä tule ulos kaapista. Vain yksi toimittaja kirjoittaa näkyvästi homojen puolesta, mutta häntä suojaakin amerikkalainen passi.

Toisaalta haaveille ja toiveille on vielä tilaa. Pari on jo jonkin aikaa suunnitellut lasta.

– Emme kuitenkaan halua kasvattaa lasta tällaisessa maassa. Muutamme ehkä Eurooppaan. Niin tekevät nyt jo monet muutkin,  Ksenja valottaa perheestä haaveilevien homojen tilannetta.

– Jos emme muuta maasta, ainoa mahdollisuutemme on solmia valeavioliitot.

Pariskunta lähettää terveisensä myös Suomeen:

– Kansalaisaloitteenne on hieno asia, ja olemme täydestä sydämestämme sen takana, Ksenja sanoo.

– Tasa-arvoinen avioliitto voi olla mahdollinen Venäjälläkin.  Tosin ehkä vasta sadan vuoden päästä, kuittaa Tanja keskustelun.

Toivottavasti kuitenkin aikaisemmin  – myös meillä Suomessa.

 

Teksti: Roosa Laaksonen