Christina Indrenius-Zalewski juhlii 50-vuotista näyttelijänuraansa tekemällä vavisuttavan roolin näytelmässä Vincent River. Ympäri maailmaa esitetty homoihin kohdistuvasta väkivallasta kertova näytelmä sai alun perin ensi-iltansa Lontoossa vuonna 2000. Sen esittäminen yhdessä näyttelijä Fabian Silénin kanssa on ollut Christinalle rankka kokemus.

Christina Indrenius-Zalewski on esiintynyt mittavan näyttelijänuransa aikana niin teatterissa kuin televisiossakin. Tänä keväänä hän näytteli toisen pääosan Teater Mestolan näytelmässä Vincent River. Christinan mielestä näytelmän aihe ja teema ovat tärkeitä monella tapaa. Näytelmässä puidaan perheen sisäisiä fobioita, homoihin kohdistuvia ennakkoluuloja, syyllisyyttä ja oman itsensä kätkemistä.

– Onhan se koskettava. Minä ja Fabian itkemme lavalla ja ihmiset itkevät katsomossa. Aluksi luulimme, että todella monella on vain nuha, mutta kyllä he ihan oikeasti itkivät. Oma tyttärenikin oli näytöksen jälkeen kyyneleet silmissä, Christina kertoo ja jatkaa:

– Aina on ollut miehiä, jotka pitävät miehistä ja naisia, jotka pitävät naisista. Kun minä olin nuori, ihmiset joutuivat piilottelemaan ja tapaamaan hämärissä paikoissa. Onneksi olemme nykyään jo hieman suvaitsevaisempia.

Christina arvioi Suomen jääneen muuta Eurooppaa jälkeen tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisessä vanhojen traditioiden takia. Haavekuva ydinperheestä pitää hänen mukaansa maamme kulttuurissa sitkeästi pintansa. Christinan mielestä kaikilla tulisi olla oikeus mennä naimisiin ja perustaa perhe.

Näytelmän ohjaaja Cris af Enehielm ja Christina ovat olleet tyytyväisiä siihen, kuinka konservatiivisilta vaikuttavat katsojat ovat päätyneet seuraamaan homoista kertovaa näytelmää. Christinan mielestä taiteen kautta voi ainakin jossain määrin murtaa ihmisten ennakkoluuloja.

– Riippuen tietysti täysin ihmisestä, mitä kukin pystyy tai haluaa ottaa vastaan. Onhan niitäkin ihmisiä, jotka eivät halua nähdä mitään tai edes tietää, mitä asioille voisi tehdä. Minusta meidän pitäisi kuitenkin ymmärtää, että olemme kaikki ihmisiä. Kaikkien meidän pitäisi saada kokea yhtälailla onnea ja läheisyyttä. Siihen ihminen on luotu.

Osa katsojista on kauhistunut näytelmän raakuutta. Näytelmää on moitittu liian alleviivaavaksi ja korostavaksi. Christinan mielestä on kuitenkin tärkeää, että pelko tuodaan lähelle katsojaa ja kuvaillaan tarkasti, miten homoseksuaalit joutuvat kätkemään identiteettinsä muilta.

– Ei kenenkään pitäisi joutua piilottelemaan itseään millään muotoa, vaan olla ihminen tarpeineen ja haluineen siinä missä muutkin. Rakkaus on aina rakkautta. Miksi me emme sallisi kahden ihmisen rakastaa toisiaan?

 

Teksti ja kuva: Anne Lahtinen